Etsi
  • Henrik Pirhonen

Mitä lakia autosta tehtyyn kauppaan sovelletaan ja miten tämä vaikuttaa ostajan saamaan suojaan?



Moni voisi luulla, että autokauppoihin sovelletaan aina samoja oikeussääntöjä riippumatta siitä, kuka on ostanut auton tai keneltä auto on ostettu. Toisaalta toisen suuntaisia virheellisiä luuloja on siitä, että ostajalla ei ole minkäänlaista lain tarjoamaa suojaa ja kaupassa vallitsisi niin sanottu ”perävalotakuu”. Nämä kummatkin olettamat ovat kuitenkin virheellisiä, ja tässä kirjoituksessa pyrin korjaamaan yleisimpiä harhaluuloja autokauppoihin ja niihin sovellettaviin lakeihin liittyen.


Mitä lakia sovelletaan kuhunkin kauppaan?


Autokauppaa voi säännellä toinen kahdesta irtaimen kauppaa koskevasta laista. Nämä lait ovat kauppalaki sekä kuluttajansuojalaki. Lakien irtaimen kauppaa koskevat säännökset ovat pitkälti toisiaan vastaavat, mutta kuluttajansuojalaki on säädetty kuluttajan aseman turvaamista silmällä pitäen, joten se tarjoaa ostajalle hieman parempaa suojaa kauppalakiin verrattuna.


Lakien läpi käyminen on järkevintä aloittaa kauppalaista, joka on kaikkea irtaimen kauppaa koskeva yleislaki – kauppaan sovelletaan siis kauppalakia, ellei tapaukseen sovellu sen olosuhteiden vuoksi jokin erityislaki, kuten esimerkiksi kuluttajansuojalaki. Auton kaupassa kauppalakia sovelletaan aina, mikäli tapaukseen ei sovellu kuluttajansuojalaki. Tällaisia tilanteita ovat autokaupat, joissa auton myyjänä on yksityinen henkilö tai ostajana elinkeinonharjoittaja, joka ostaa auton käytettäväksi osana tätä elinkeinotoimintaa.


Kuluttajansuojalakia sovelletaan niin sanottuun kuluttajankauppaan. Kuluttajankauppa on termi, joka liittyy irtaimen tavaran kauppaan ja esiintyy yleisesti eri asiayhteyksissä. Sillä tarkoitetaan kauppaa, jossa kuluttaja ostaa kulutushyödykkeen (tässä asiayhteydessä auton) niitä ammattimaisesti myyvältä elinkeinonharjoittajalta. Tavara on ostettava pääsääntöisesti yksityiseen käyttöön, eli jotta kauppaan soveltuisi kuluttajansuojalaki, ei tavaraa saada käyttää yli 50 prosenttia ajasta ammatinharjoittamiseen. Kuluttajalla tarkoitetaan pääsääntöisesti aivan tavallisia henkilöitä, mutta myös yrittäjä voi olla kuluttaja, mikäli hän ostaa auton yksityistä käyttöä varten. Elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan puolestaan henkilöä, joka taloudellista hyötyä varten myy kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan. Autokaupan kontekstissa kuluttajansuojalakia sovelletaan siis yleisimmin tilanteisiin, joissa yksityishenkilö ostaa auton autoliikkeestä.


Asian havainnollistamiseksi sopii esimerkki, jossa yksityishenkilö vaihtaa autonsa uuteen autoon autoliikkeessä. Vaikka asian voisi helposti mieltää kirjaimellisesti autojen ”vaihdoksi”, on asiassa oikeudellisesti kyse kahdesta erillisestä kaupasta. Toisessa myyjänä on autoliike ja ostajana kuluttaja, ja toisessa luonnollisesti osapuolet ovat toisin päin. Näin ollen toiseen kauppaan sovelletaan kuluttajansuojalakia ja toiseen sovelletaankin kauppalakia.


Kuinka suuresti kuluttajansuojalaki ja kauppalaki todella eroavat toisistaan?


Kuluttajansuojalaissa lähdetään siitä oletuksesta, että kaupan osapuolet eivät ole tasavahvassa asemassa – autoliike on pääsääntöisesti sekä tiedollisesti että taloudellisesti vahvemmassa asemessa kuluttajaan verrattuna. Tästä syystä laki on säädetty kuluttajan suojeleminen tähtäimessä. Kuluttajansuojalaki onkin kuluttajan eduksi pakottava – siitä ei voida kuluttajan haitaksi sopimusehdoin poiketa. Sopimusehto, joka johtaisi kuluttajan kannalta huonompaan oikeussuojaan, on lain nojalla pätemätön, eikä sido kaupan osapuolia. Kuluttajansuojalain lähtökohta kuluttajan heikommasta asemasta on johtanut myös siihen, että kuluttajalta odotetaan vähemmän kauppaa tehtäessä. Tämä näkyy esimerkiksi ostajalle asetetussa velvollisuudessa tarkastaa auto ennen kaupan solmimista – kuluttajalta ei odoteta auton tekniikan tuntemista eikä hänen odoteta huomaavan kuin ainoastaan selkeimpiä pintapuolisia vikoja autossa.


Kauppalaki lähtee taas oletuksesta, jonka mukaan kaupan osapuolet ovat tasavahvassa asemassa keskenään. Tämän vuoksi ostajaa ei enää suojella samalla tapaa kuin kuluttajansuojalaissa. Laki ei myöskään ole pakottavaa oikeutta, joten siitä voidaan sopimusehdoin poiketa myös ostajan haitaksi. Aivan kohtuuttomuuksiin ei kuitenkaan voida mennä, ja tietyt kohtuuttomat sopimusehdot voivat olla myös kauppalain perusteella pätemättömiä. Oletus osapuolten tasavertaisuudesta johtaa myös siihen, että ostajalta odotetaan auton tarkkaavaisempaa ennakkotarkastusta.


Yksi suurimmista lakien eroista on kuluttajansuojalain sisältämä kuuden kuukauden sääntö, jota ei kauppalaissa puolestaan ole. Tämän säännön mukaan autossa ensimmäisen kuuden kuukauden sisällä vaaranvastuun siirtymisestä – eli käytännössä auton vastaanottamisesta – ilmaantuneen virheen oletetaan olleen autossa jo myyntihetkellä. Tämä muodostaa poikkeuksen yleiseen oikeudelliseen pääsääntöön, jonka mukaan ”väittäjä näyttää”. Pääsääntöisesti ostajan pitäisi siis näyttää toteen se, että autossa ilmaantunut vika on ollut piilevänä vikana autossa jo myyntihetkellä. Kuuden kuukauden sääntöä sovellettaessa tämä näyttötaakka kääntyy myyjän niskaan, jolloin myyjän on todistettava auton olleen virheetön kaupantekohetkellä välttyäkseen vastuustaan korjata vika. Kuuden kuukauden jälkeen on ostajan näytettävä auton olleen virheellinen ostohetkellä. Kauppalaki ei sisällä lainkaan kuuden kuukauden sääntöä, joten on ostajan velvollisuutena näyttää toteen auton virheellisyys kaupantekohetkellä. Tämä näyttötaakka ei kuitenkaan ole kovinkaan raskas, vaan usein riittää, että ostaja näyttää toimineensa itse moitteettomasti ja huolellisesti. Kun kaupan solmimisesta on kulunut kuusi kuukautta, on ostajalla vastaa näyttötaakka auton virheellisyydestä ostohetkellä riippumatta siitä, mistä auto on ostettu.


Vaikuttaako sovellettava laki siihen, mitä voidaan pitää lain tarkoittamana virheenä?


Molemmissa laeissa on lähtökohtana sopimuksenmukaisuus – auton on siis vastattava sitä, mistä voidaan katsoa sovitun. Tässä lait vastaavat pitkälti toisiaan, eikä virhevastuussa ole suuria eroja. Toisaalta kuluttajansuojalaissa on mainittu, että auton on vastattava sitä, mitä kuluttajalla on perusteltua aihetta odottaa sellaiselta autolta. Näitä perusteltuja odotuksia ei ole mainittu kauppalaissa, joka perustuu vahvemmin sopimuksenmukaisuudelle.


Molemmat lait sisältävät tiedonantovirhettä koskevan lain säännöksen. Nämä säännökset ovat oikeusvaikutukseltaan toisiaan vastaavat – autossa on virhe, mikäli se ei vastaa myyjän tai jonkun muun myyntiportaan autosta antamia tietoja autoa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa.


Auton virheellisyyttä arvioidaan siis pitkälti yhtenevästi riippumatta kauppaan sovellettavasta laista. Yleisen oletuksen vastaisesti myös yksityinen myyjä voi siten olla virhevastuussa autossa ilmenneestä viasta.


Mitä seuraamuksia auton virheellisyydellä voi olla?


Auton virheestä seuraavat seuraamukset ovat toisiaan vastaavat riippumatta sovellettavasta laista. Ensisijaisesti auto pyritään korjaamaan. Mikäli tämä ei onnistu, on ostaja oikeutettu hinnanalennukseen tai kaupan purkamiseen. Ostaja on myös aina oikeutettu vahingonkorvaukseen auton virheellisyyden aiheuttamasta vahingosta.


Vaikka itse seuraamukset ovat samat, liittyy niiden soveltumiseen tiettyjä vivahde eroja. Esimerkiksi kuluttaja on oikeutettu purkamaan kaupan, mikäli autossa oleva virhe ”ei ole vähäinen”, kun taas kauppalakia sovellettaessa ostaja voi purkaa kaupan, mikäli virhe on ”olennainen”. Kuluttaja on siis herkemmin oikeutettu kaupan purkamiseen.


Ostajan oikeussuojakeinot


Yksi suuri ero liittyy siihen, mitä oikeussuojakeinoja ostajalla on käytettävissään auton virhetilanteissa. Kun kauppaan sovelletaan kauppalakia eivätkä neuvottelut auton virheen oikaisemisesta johda tyydyttävään lopputulokseen, on ostajan ainoana vaihtoehtona viedä asia tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tähän liittyy taas uhka sekä omien että vastapuolen oikeudenkäyntikulujen maksamisesta, mikäli tapaus hävitään oikeudessa. Toisaalta tuomioistuimen käsittely tarjoaa varmasti oikeudenmukaisen ratkaisun riitaan ja asiaan saadaan lainmukainen lopputulos.


Mikäli kyse on kuluttajankaupasta, on ostajalla käytettävissään enemmän vaihtoehtoja riidan ratkaisemiseksi. Hän voi ensinnäkin käyttää hyväkseen ilmaista kuluttajaneuvontaa, joka avustaa riidan neuvotteluissa ja antaa oikeudellista neuvontaa. Tämän ohella hän voi viedä asian kuluttajariitalautakunnan eteen, joka on ilmainen riidanratkaisuelin kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisissä riidoissa. Lautakunta tarjoaa vähäriskisen vaihtoehdon mahdollisesti hintavalle tuomioistuinkäsittelylle. Tämän lisäksi viimeisenä vaihtoehtona kuluttajalla on mahdollisuus viedä asia käräjäoikeuden ratkaistavaksi.


Lopputulema


Kuluttajansuojalakia sovellettaessa on ostajan asema edellä kuvatulla tavalla turvatumpi, ja erityisesti riidan ratkaiseminen on tehty kuluttajan kannalta helpommaksi ja vähäriskisemmäksi. Kauppalaki ei suo ostajalle lain turvaamaa etuasemaa, vaan hänet oletetaan yhtä vahvaksi toimijaksi kuin auton myyjä. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, että ostajalla ei olisi oikeussuojaa niissä tilanteissa, kun autossa ilmenee virhe kaupan jälkeen. Myyjällä on pitkälti sama virhevastuu – ainoastaan virheen toteennäyttäminen on myyjän sijasta aina ostajalla. Tällöin ostajalla ei myöskään ole käytettävissään vähäriskisempiä riidanratkaisuelimiä neuvotteluiden epäonnistuessa.


Lopputuloksena voidaan siis sanoa kuluttajansuojalain vähintäänkin helpottavan ostajan asemaa ostajana eri riitatilanteissa, mutta mitään järisyttäviä eroja lakien välillä ei ole. Ostaja saa suojaa sovellettavasta laista riippumatta.


Mikäli tarvitsette oikeudellista apua autokauppaan liittyvissä asioissa, otattehan yhteyttä ammattitaitoisiin lakimiehiimme!

32 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki